maanantai 6. toukokuuta 2013

Kuusamon ja Kajaanin Ryhmänäyttelyt 4.-5.5.2013


Viikonlopun vietimme Kuusamossa neljän koiran ja kolmen ihmisen kera suuren suuressa kelohonkamökissä, jos sitä nyt mökiksi voi sanoakaan. Sen verran suuri se oli et oli hulppeat olot.











Lauantaina kehässä oli Nuna saaden ERIn ilman sa:ta ja Lieven ollen ROP-pentu ja Liisa saaden myös ERIn ilman sa:ta. Muutoinkin tuntui tuo sa olevan tuomari Pirjo Aaltosella todella tiukassa muillakin roduilla.















Sunnuntaina oli kehässä Nuna saaden erittäin hyvän. Ennen kehää Henriikka juoksutti Liisaa ja Liisan tempoessa ja hakiessa minua ,päädyimme siihen, että minä itse vien Liisan kehään. Hieman hirvitti et miten tästä selvitään! Liisa yllätti meidät totaalisesti! Tuomari Harto Stockmari juoksutti monen monta kertaa ja lopulta antoi ERIn ja sa:n sekä Liisa sai ensimmäisen sertinsä ja oli loppujen lopuksi VSP ! Aivan mielettömän huikea loppu viikolle! En meinannut millään uskoa moista ja niinpä olenkin monen monta kertaa lukenut arvostelun. Mahtoi se olla ilmekin sen näköinen "et mitä kuka hä?". Sitä vain on tullut niin kriittiseksi omien koirien suhteen.











Samaan aikaan Wilma oli Kajaanin ryhmänäyttelyssä saaden siellä Elinan esittämänä erittäin hyvän. Todella tyytyväinenkin tähän. Kiitos Elina! Tässäpä muutama kuva Pallohallista(kuvan laatu ei mikään kehuttava),kiitos Elinalle kuvista.










Tästä on hyvä jatkaa, tiedä mitä tulevaisuus tuo tullessaan.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Päivitykset

 Jatkossa paremmin päivityksiä Facebook ryhmässä Didilcom's Hen fieldspanielit -jaana-