sunnuntai 28. joulukuuta 2014

Loppuvuoden kuulumiset


Joulukuu on ollut aika raskas koirarintamalla. Olen joutunut tekemään päätöksiä,joita en ikinä olisi toivonut voivani joutua tekemään.

Kävimme Messarissa näyttelyssä joulukuun alussa Ukon ja Helmin kanssa. Helmistä tuli lauantaina Helsinki Junior Winner-14 hienoin arvosteluin. Paikalla oli myös Lilla Myy,joka sai myös erinomaisen kuten Ukkokin. Vielä kovin pentumaisia nämä juuri 9 kk ikäiset juniorit toki ovat, ja näin kuuluukin olla. Sunnuntaina  olikin sitten kokonaista viisi junioria samasta pentueesta ja kaikki saivat erittäin hyvän lähinnä keskeneräisyyden ja kehittymättömyyden takia. Hieno päivä siis oli monin tavoin. Kiitos Aavan ja Netan tuomisesta näyttelyyn. Lilla Myy lähti mukaamme ja tuli takaisin kotiin. Hienosti pienellä on alusta lähtien mennyt tämän lauman kanssa. Wilma muutti siskonsa kaveriksi Rovaniemelle ja ovat kuin paita ja peppu, toistensa varjoja.


Lieven on astunut Taliesin's Floralian onnistuneesti. Pentuja toiveissa helmikuun lopussa.Lisää www.taliesins.com



Liisalle pentuja myöhemmin keväällä. Liisan aiempi pentue on todella tasalaatuinen ja yhtä lukuunottamatta ovat käyneet näyttelyssä saaden vähintään erittäin hyvän. Myöskin loppusyksystä kaksi pentua on jo näyttäneet kykynsä metsässä tehden hienoa hakutyötä löytäen jopa riistaakin. Liisan tuleville pennuille etsin ennenkaikkea rakastavia koteja. toki kiinnostus erilaisiin harrastuksiin on plussaa. Ota siis rohkeasti yhteyttä mikäli mielit fieldspanielin pentua itsellesi. Kerron yhdistelmästä tarkemmin. Ja ennenkaikkea tervetuloa katsomaan niin emää kuin myös pentueen isäkin on nähtävillä sovittaessa etukäteen (asuu tuttavaperheessä).


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Päivitykset

 Jatkossa paremmin päivityksiä Facebook ryhmässä Didilcom's Hen fieldspanielit -jaana-